maanantai 31. lokakuuta 2016

Halloweenin viettoa

Halloween, Samhain, Kekri, Pyhäinpäivä. Kukin kutsuu nimellään, mutta kaikki tarkoittavat satokauden päättymisen ja talvikauden alkamisen juhlaa.

Meidän perheessämme halloweeniä ei juuri juhlita, naapurusto ei ole otollista karkkikierrokselle eikä juhlia järjestetä, ainakaan lapsille sopivia.

Kaverit olivat ainakin facen kuvista päätellen Elimäellä juhlimassa Sallan kolmekymppisiä naamiaistunnelmissa, mutta olen niin erkaantunut lapsettoman ajan toiminnasta, etten edes huomannut kysyä, pääsisinkö mukaan. Mutta onneksi olkoon, Salla, tiedän että luet tätä 🎂

Lokakuun viimeinen meni iltavuorossa ja kuukausiraportin kanssa tapellen. Satsasin kuitenkin hiukan ulkomuotooni, ja valitsin meikkiin ja ticheliin mustaa ja oranssia.


Taivaalle kiitos blurraustoiminnasta, onneksi reilun viikon päästä on aika ihotautilääkärille. Roaccutankuuri kutsuu...


Kynnet ovat jo parin päivän takaiset, joten kulumaa löytyy. Nuo MILVit ovat ihanat 😊


Typykän koululla on huomenna halloweenjuhlat, ja meiltä saapuu paikalle oikein hemaiseva noitaneiti. Yllättävän hyvin goottiaikojeni yläosa istahtaa 150-senttiselle mekoksi. Toivottavasti kaikki hihahörselöt tulevat myös kotiin, ja alkuperäisillä paikoillaan. Olen säästänyt useamman goottiaikojeni vaatekappaleen sillä ajatuksella, että typykkä saa ne sitten käyttöönsä, jos tuntee mieltymystä synkän romanttiseen tyyliin.

Miten teillä vietetään sydänsyksyn juhlaa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti