perjantai 5. syyskuuta 2014

Elämä voittaa

Niin meni muutto, laatikot tyhjenivät ja saapui syyskuu. Tuntuu, kuin koko elokuu olisi tipahtanut elämästä pois, mutta koska osoite on uusi, isäntä tehnyt uuden levyn ja typykkäkin käynyt ensimmäistä luokkaa jo tovin, on meikäläisenkin myönnettävä jotain tapahtuneen.

Uusi osoitteemme on pikkukaupunkimme keskustan kupeessa, sata metriä koulusta ja vanhempieni liki naapurissa. Mistä ei tosin ole pyykkikonetta suurempaa hyötyä toistaiseksi ollut, vanhukset elävät mökillä oloneuvoksen elämää eivätkä ole juuri nenäänsä Kouvolan rajojen sisällä näyttäneet.

Pyykkikone-edusta mainitsen sen verran, että heinäkuussa helteistä pimahtanut pyykinpesijämme odottaa yhä uutta muistikorttia Italian suunnasta. Taloyhtiössä on pesutupa, mutta parinsadan metrin päässä on pesukone, jota ei tarvitse jakaa 72 muun talouden kanssa. Täysi ikeakassillinen märkää pyykkiä painaa kuin synti, mutta on pienempi paha kun kopan sisältö vyöryy lattialle. Onneksi kuivausrumpumme toimii.

Meikki-ja kynsikuvilta olette säästyneet viime aikoina, ja tulette säästymään lähitulevaisuudessakin. Kynnet ovat yhä niin liuskottuneet, että joudun viilaamaan ne ihoon kiinni ja hölväämään öljyllä, Lemony Flutterilla ja Duri Rejuvacotella .

Mutta paistaa se päivä meikkikasaankin. Makuuhuoneemme on sen verran tilava, että rahavarojen saaliessa kotiutan Ikeasta pari laatikostoa ja pöytälevyn, ja kasaan itselleni ihan oman meikki/kynsi/läppäripöydän. Ei enää meikkipussia eteisen kenkäkaapin päällä tai kynsilakkoja kirjahyllyssä. Eikä sylimikroa sanan täydessä merkityksessä. Kaikki kamat somasti laatikoihin, siveltimet purkkeihin pöydälle ja kaulaketjut koukkuihin peilin viereen.

Saas kattoa sitten, mikä on todellisuus. Kuvatodisteita tulossa, kunhan sinne asti päästään ja kameran piuha taas löytyy. Tiedän sen olevan täällä, koska purin sen laatikosta, mutta älkää kysykö, mihin sen laitoin.

Neulepuolella kärsin vakavasta startiitista ja pyöröpuikkokokoelmani mystisestä katoamisesta. Lahjoin itseäni jokunen vuosi takaperin KnitPron ihanalla setillä. Tiedän pakanneeni pussukan johonkin, mutta koska ainoat purkamattomat lootat ovat 28 kirjoilla täytettyä banaanilaatikkoa, epäilen puisten silmän(ja käden)ilojeni hukkumeen muutossa totaalistesti. Onneksi isäni piipahti Tallinnassa ja toi Karnaluksista Addin Lace-setin. Aikaisena synttärilahjana, kahta sukkaparia vastaan. Halvalla sain, vaikka pakko sanoa numeron 46 sukkia tikuttaessani huumorintajun olevan koetuksella.

Työn alla on aikaisemmassa postauksessa kuvaamani twinsetin lisäksi useammat sukat, isoäidinneliöpeitto (ikuisuusprojekti, jota on ihana virkata uuden asunnon pihakeinussa), typykälle sinikeltakirjavat lapaset, ohuenohut villanpusero tummanvihreästä malabrigo lacesta ja saumaton ylhäältä-alasneule Dropsin Delightistä. Minulla on selkeästi jokin fiksaatio ohuista langoista, mistä syystä valmista ei kannata odottaa aikoihin. Jos joululahjasukat saisi valmiiksi, ja typykän lapaset. Muut valmistukoot sit kun kerkiää.

Sellaista tänne.

Miten teillä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti