Viikon verran karpattuani huomasin ilokseni vaa´an näyttävän liki viisi kiloa vähemmän kuin aloittaessani. Ja huolimatta siitä, ettei ruokavalio todellakaan pitänyt lauantain lastenkutsuilla, vaan pistelin surutta suklaapatukoita ja riisisuklaata, kuitenkin viljoja väistellen. Olin odottanut massiivista päänsärkyä tai mahdollisesti yöllistä oksentelua, olihan ruokavalioni kuitenkin sisältänyt aiemmin maksimissaan 20g hiilareita päivässä. Mutta nyt sunnuntaiaamuna ainoa oire eilisestä syöpöttelystä on turvonnut maha ja tarve ravata vessassa tavallista useammin isolla asialla. No, tämän päivän otan vielä rennosti, ja palaan maanantaiaamuna ruotuun.
Viime postauksessa valittamani kananmunakuvotus poistui kuvioista aamiasen muututtua munakkaasta siemenleipään. Ohje on Karpin Keittokirjasta, mutta tuskin mikään instanssi pelivehkeitään repii, jos jaan oman versioni tässä.
Siemenleipä karpille tai keliaatikolle
3-4 munaa
250g maitorahkaa
2 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
3dl siemeniä, jauheita ja jauhoja
minun versiossani
2rkl grahamjauhoja (varmaan kookos- tai mantelijauhotkin kävisivät, täytyy testata seuraavaksi)
2dl auringonkukansiemeniä
1/2dl pellavarouhetta
vajaa 1/2dl seesaminsiemeniä
Sekoita kosteat aineet yhdessä kulhossa ja kuivat toisessa. Yhdistä ja vaivaa tasaiseksi. Levitä pellille leivinpaperin päälle ja paista 200-assteisessa uunissa 20-40 minuuttia. Paista kunnolla kypsäksi, mutta vahdi palamista. Ohut levy kun palaa herkästi. Minun ensimmäinen versioni tuli uunista bitumilevyn kaltaisena ja päätyi suoraan roskikseen, mutta asiaa auttoi myös lampun puute uunissamme. Vetele veitsellä viipaleiksi, minä sain 16 mukavan kokoista palaa. Ketokarppaaja voi syödä hyvällä omatunnolla päivässä 2 palaa, eli yhdistettynä voihin, leikkeleeseen ja munavoihin läpysköistä saa mukavan aamiaisen. Mukaan kahvi, avocado ja minun tapauksessani kimpale leipäjuustoa, ja hyvin pärjää lounasaikaan asti.
sunnuntai 10. helmikuuta 2013
sunnuntai 3. helmikuuta 2013
Karppaajan elämää, päivä 1.
Eli elämä numero 374 taijotainsinnepäin alkoi tänään. Olen aiemminkin yrittänyt aloitella karppausta, huonolla motivaatiolla ja vielä huonommalla menestyksellä. Kärsin kovasta mahan turvotuksesta, kurinasta ja ihon epäpuhtauksista, joihin ei ole syytä löytynyt. Lisäksi olen heikkona irtokarkkeihin, ja voin vetää niitä kasakaupalla yhdellä kertaa. Lopputuloksena morkkis ja tolkuton, kipeä turvotus. Tunnetusti paras tapa riippuvuuksien parantamiseen on ns. kylmä kalkkuna, eli kerrasta poikki. Ongelmia vain tuottaa se, etten ole koskaan ollut mitenkään suuri lihan tai rasvaisen ruoan ystävä. Ja mitähän karppiruokavalioon kuuluu? No proteiinia ja rasvaahan siihen. Kuten useimmat tietänevät, karppaus ei ole vähäkalorinen ruokavalio, vaan hiilihydraateista yleensä saatavat kalorit otetaan rasvasta ja proteiinista. Kaikenlaiset kevyttuotteet ovat pannassa, ja käytetään mahdollisimman paljon puhtaita raaka-aineita. Eli ei eineksiä eikä margariineja.
Aamu alkoi kermakahvilla, keitetyllä kananmunalla ja kolmen munan munakkaalla. Jälkkäriksi pala leipäjuustoa ja munayliannoksen aiheuttamaan etomiseen puoli lasia makeuttamatonta mehukeittoa. Joka yleensä on ehdottomasti nounou, mutta neljä munaa yhteen putkeen ja äkillinen mielikuva kanansikiöistä olivat aiheuttaa pikapoistumisen wc´n puolelle... Eli ei ihan niitä parhaita alkuja.
Lounas pääsi karkaamaan välistä siivouspäivän huumassa, ja huomasin vasta neljän aikoihin, että jotain voisi syödäkin. Aika hyvin siis proteiinirasvamöykky piti nälkää. Leikkasin oltermannista kimpaleen nakerreltavaksi ensi hätään ja aloin kaivella jääkaappia. 200 grammaa paistettua jauhelihaa siirtyi tiskipöydälle odottamaan mikroon pääsyä ja pakkasesta vastaan tulleet parsakaalit hyppäsivät kiehumaan vesikattilalliseen. Kypsät kaalit puuhaarukalla mössöksi, herbamarea ja voita perään ja mikrosta tulleiden jauhelihojen päälle. Kylkeen tomaatti ja kymmenisen senttiä tuoretta kurkkua. Ja ääntä kohti. Nami.
Iltapalaa en tällä hetkellä ole vielä syönyt, mutta on pakko sanoa, ettei sellaista edes tee mieli. Tai syödähän toki tekisi mieli, keittiössä on kaksi tuoretta patonkia ja pussi uunituoreita karjalanpiirakoita, jotka houkuttelevat sulotuoksuillaan. Sylkirauhaset kramppaavat, mutta aion pysyä lujana. Yksinasuvana olisi helpompaa, jättäisi vain ostamatta kaiken ruokavalioon kuulumattoman. Mutta perheellisen pitää tehdä myönnytyksiä, niin pahalta kuin se tuntuukin itsekurin näkökulmasta.
Mutta se, mikä ei tapa, vahvistaa. Tai Duudsonien sanoin nostaa vakuutusmaksuja.
Ja siltävaralta, että joku meinaa mun nyt hankkivan itselleni verisuonitukoksen tai hengenvaarallisen ketoositilan, muistutan että ketoasidoosi on mahdollinen vain diabeetikoilla, ja sellainen en ole. Ketoosi on tavoitteena muutaman viikon ajaksi, sen jälkeen siirtyminen hallittuun hyväkarppaukseen eli ruokavalioon palaa kaurapuuro ja siivun verran ruisleipää päivässä. Tarkoitus on saada katkaistua sokeripossukierre, tasattua insuliinintuotanto joka aiheuttaa verensokerinvaihteluita jotka saavat ahmimaan ja voimaan huonosti sekä hävitettyä tolkuton mahan turvotus, joka saa jatkuvasti näyttämään siltä, kuin olisin raskaana. Ja jos pari kiloa läskiä muuttaa samalla osoitetta pois tästä ruhosta, en pane asiaa yhtään pahakseni.
Aamu alkoi kermakahvilla, keitetyllä kananmunalla ja kolmen munan munakkaalla. Jälkkäriksi pala leipäjuustoa ja munayliannoksen aiheuttamaan etomiseen puoli lasia makeuttamatonta mehukeittoa. Joka yleensä on ehdottomasti nounou, mutta neljä munaa yhteen putkeen ja äkillinen mielikuva kanansikiöistä olivat aiheuttaa pikapoistumisen wc´n puolelle... Eli ei ihan niitä parhaita alkuja.
Lounas pääsi karkaamaan välistä siivouspäivän huumassa, ja huomasin vasta neljän aikoihin, että jotain voisi syödäkin. Aika hyvin siis proteiinirasvamöykky piti nälkää. Leikkasin oltermannista kimpaleen nakerreltavaksi ensi hätään ja aloin kaivella jääkaappia. 200 grammaa paistettua jauhelihaa siirtyi tiskipöydälle odottamaan mikroon pääsyä ja pakkasesta vastaan tulleet parsakaalit hyppäsivät kiehumaan vesikattilalliseen. Kypsät kaalit puuhaarukalla mössöksi, herbamarea ja voita perään ja mikrosta tulleiden jauhelihojen päälle. Kylkeen tomaatti ja kymmenisen senttiä tuoretta kurkkua. Ja ääntä kohti. Nami.
Iltapalaa en tällä hetkellä ole vielä syönyt, mutta on pakko sanoa, ettei sellaista edes tee mieli. Tai syödähän toki tekisi mieli, keittiössä on kaksi tuoretta patonkia ja pussi uunituoreita karjalanpiirakoita, jotka houkuttelevat sulotuoksuillaan. Sylkirauhaset kramppaavat, mutta aion pysyä lujana. Yksinasuvana olisi helpompaa, jättäisi vain ostamatta kaiken ruokavalioon kuulumattoman. Mutta perheellisen pitää tehdä myönnytyksiä, niin pahalta kuin se tuntuukin itsekurin näkökulmasta.
Mutta se, mikä ei tapa, vahvistaa. Tai Duudsonien sanoin nostaa vakuutusmaksuja.
Ja siltävaralta, että joku meinaa mun nyt hankkivan itselleni verisuonitukoksen tai hengenvaarallisen ketoositilan, muistutan että ketoasidoosi on mahdollinen vain diabeetikoilla, ja sellainen en ole. Ketoosi on tavoitteena muutaman viikon ajaksi, sen jälkeen siirtyminen hallittuun hyväkarppaukseen eli ruokavalioon palaa kaurapuuro ja siivun verran ruisleipää päivässä. Tarkoitus on saada katkaistua sokeripossukierre, tasattua insuliinintuotanto joka aiheuttaa verensokerinvaihteluita jotka saavat ahmimaan ja voimaan huonosti sekä hävitettyä tolkuton mahan turvotus, joka saa jatkuvasti näyttämään siltä, kuin olisin raskaana. Ja jos pari kiloa läskiä muuttaa samalla osoitetta pois tästä ruhosta, en pane asiaa yhtään pahakseni.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)