perjantai 27. joulukuuta 2013

I feel it in my fingers, i feel it in my toes....

Jostain syystä kaatosade saa otsikon kappaleen soimaan aina päässäni. Todennäköisesti se johtuu yhtyeen nimestä, yhdistettynä sadesään joka paikkaan tunkevan kosteuteen..
Esittäjähän on siin 80-luvulla toimintansa aloittanut skottibändi Wet Wet Wet, jonka hittibiisi Love Is All Around oli kova sana vuonna -95 allekirjoittaneen kasettisoittimessa.
Jostain syystä Bloggeri kieltäytyi systemaattisesti liittämästä linkkiä tähän, mutta youtubesta löytyy muutamakin versio tästä sydämetsulattavasta balladista.
Pikainen wikipedian penkaus tosin kertoi biisin olevan alunperin The Troggs-nimisen porukan teos, josta WetWetWet teki coverin -94. Oli miten oli, biisi oli kuitenkin ikäluokalleni samanlainen murrosikäisen sydämen tunteiden tulkitsija kuin Bon Jovin Always.

Sään ja nuoruusmuistojen märehdintä riittäköön, ja palataan materiaalisemmalle tasolle.
Joulu on tullut ja mennyt, lahjoja saatu ja annettu.
Aattona tuli syötyä niin perusteellisesti, ettei kahtena seuraavana päivänä maistunut makea kuin muutaman englanninlakun verran.

Neulontalahjoja en saanut lainkaan, mistä olin aavistuksen pettynyt. Olin odottanut edes lahjakorttia Titityyhyn, sen kun olisi saanut helposti ostettua netin kautta.
Saan sen sijaan itse ostamani, mutta faijan maksaman Puserot puikoille-teoksen, kunhan cdon.com saa sen postitettua. Satuin ilmeisesti osumaan juuri pahimpaan tilaussumaan, sillä yleensä minulla ei ole ollut kyseisestä firmasta muuta kuin hyvää sanottavaa. Olen kroonisessa velkavankeudessa firmalle, sillä en osta kirjoja enää käytännössä mistään muualta. Tosin asiaan tulee pieni syrjähyppy, sain nimittäin mieheltäni 60€ lahjakortin paikalliseen kirjakauppaan.
Ja paikkailin lahjasäkin langanpuutetta kuluttamalla lahjarahojani Titityyn nettikaupassa. Välimäen Lankaleikkien läpineulonta alkaa...



Toivoin joululahjaksi flanellipyjamaa koossa XXL, sillä niillä on taipumus menettää neljännes pituuksista ensimmäisessä pesussa. Pitkäraajaisena ja viluisena on ikävä koisia talvisin caprimallisissa vaatteissa. No, toivomus kuultiin. Sain kolme :) Tosin yksi saattaa saada ensiksi tapaamisen Dylonin väripaketin kanssa,  haaleanpinkki mummoruusukuvio valkealla pohjalla kun ei kuulu lempikuoseihini.

Kosmetiikkapuolella pukki oli antelias, muttei kovin mielikuvituksekas. Kaksi Cliniquen matkasettiä, onneksi erilaisia sentään. Olisin mieluumin ottanut vastaan täysikokoisia tuotteita, mutta lahjan antajat päättivät ilmeisesti eliminoida hutiostosten mahdollisuuden.
No, ainakin silmänympärysvoide on niin riittoisaa, että 15ml purkista käyttää iloisesti monta kuukautta, jos ei innostu lotrailemaan.

Suurimman slaagin paketinavausvaiheessa aiheutti serkkuni ja tätini yhdessä ostama Chanel N´5!!!
50ml Eau De Parfum!!!

Kyllä, kolme huutomerkkiä.
Serkkuni on töissä Turku-Tukholma-risteilyaluksella, ja saa melkoiset henkilökunta-alennukset Tax Freen tuotteista, mutta silti... *whee*

Huolimatta mummotuoksun imagosta, on N´5 yksi ihastuttavimpia kapallisia tuoksuja, joita olen nuuskinut. Heti iholle pirskottaessa tuoksu on pistävä, mikä ilmeisesti on aiheuttanut useimmat "kissanpissa"-luonnehdinnat. Kuitenkin hetken iholla lämmettyään, tuoksu on pehmeä, makeahko ja ehdottomasti miellyttävä.
Arvokas imago ei tunnu tuoksussa häiritsevästi, vaan minäkin kehtaan kulkea tätä tuoksua kantaen kaupungilla ilman että joudun pelkäämään turkistäti-yhteyttä.
Ei kuitenkaan mikään pikkutyttötuoksu, sillä makeudesta huolimatta vaatii käyttäjän, jolla on suora selkä ja itsetunto kohdillaan  :)

Mitä mummoimagoon muuten tulee, lie syynä se, että tuoksu on lanseerattu jo 1921. Vakiintunut käyttäjäkunta on olemassa jo useammassa sukupolvessa, joten on luonnollista, että äiti, isoäiti tai isoäidin äiti on aikoinaan käyttänyt, tai käyttää yhä tätä tuoksua.
Ja jo pelkkä hinta pitää huolen siitä, ettei tämä kuulu ihan pikkutyttöjen peilipöydille.
Strawberry.net antaa omaani vastaavan pullon hinnaksi 82,50€, kahden desin pullosta saa pulittaa 260,50€. Ei mikään markettituoksu.

Kuvat ovat btw googlen kuvahaun kautta, joten kopiointiestettä ei ole.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti