keskiviikko 8. elokuuta 2012

Koulua, vaihteeksi

Voiko sanoa vaihteeksi, kun oppilaitoksen penkkiä on kuluttanut viimeksi 10 vuotta sitten?
Autokoulua ei lasketa.
Eli aloitin maanantaina kuukauden rupeaman Kouvolan Aikuiskoulutuskeskuksessa tietotekniikkakurssilla. Ajassa pitäisi saada tahkottua tietokoneen A+@-ajokortit, ja mahdollisuuksien mukaan myös AB-kortti, tai ainakin mahdollisimman paljon siitä.
Oppilaiden taso on vaihteleva, ja ainakin minä vietin suurimman osan eilistä pelaten Angry Birdsiä samalla, kun muut opettelivat luomaan itselleen sähköpostitilit.
Tänään on aiheena ollus Word, ja on ollut mukava huomata, ettei kaikkea tiedäkään. Työskentelyyn tulee heti lisää mielekkyyttä, kun joutuu oikeasti miettimään jotain. Kåäytänhän minä kotona tekstinkäsittelyä viikoittain, mutta OpenOffice eroaa Wordista monessa pienessä, mutta ratkaisevassa jutussa. Valikoita saa selata edestakaisin pientäkin korjausta tehdessään.
Koulutus osui oivalliseen saumaan, koska minulla on 20.8 työhaastattelu. Pohjois-Kymen Näkövammaliitto etsii sihteeriä. Ilman kurssia duunin saaminen olisi ollut tosi epätodennäköinen asia, mutta nyt alan suhtautua asiaan jo varovaisen toiveikkaasti.
Mutta koska kirjoitan tätä koulun koneella, ja ruokatunti loppui juuri, sanon heiheit ennenkuin saan Opettajasedältä sanktioita :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti